Kansanmusiikin koulutusohjelman tavoitteena on antaa opiskelijalle toisaalta historiallisten soitto- ja laulutyylien, toisaalta uuden kansanmusiikin tekemisen käytännöllinen ja laaja hallinta sekä perehtyneisyys kansanmusiikin tutkimukseen. Koulutusohjelman suorittaneet kykenevät siten toimimaan vaativissa kansanmusiikin pedagogin, ohjaajan ja muusikon tehtävissä ja muissa erityistä kansanmusiikin asiantuntemusta edellyttävissä tehtävissä sekä saavuttavat valmiudet jatko-opintoihin.
Kansanmusiikin osaston 26-vuotisen historian aikana on valmistunut yli 80 maisteria, kaksi lisensiaattia ja 12 tohtoria kansanmusiikin ammattilaisiksi.

Kandiakatemian juhlayhtye eli maailman suurin akateeminen pelimanniorkesteri
Tanssin Taigaa -illassa 26.4.2006 Ravintola Kaisaniemessä. Kuva: Jorma Airola.
